Luulen, että alitajuisesti pelkään, että sillä, mistä kirjoitan, ei ole väliä. Että se elämä, josta unelmoin, ei ole mahdollinen.

Vuosi sitten asiat olivat ihan eri tavalla. Valmistumisen jälkeen olin jumissa. On sydäntä särkevää muistaa, että oli kesäpäiviä, kun annoin verhojen vain pysyä ikkunoiden edessä.

En tiedä, miksi kirjoittaminen saa minut muistamaan olevani elossa. Ehkä jollakin tavalla se voisi olla sitä, että koska kirjoitan usein elämästä, luonnollisesti sitten saatan paremmin muistaa kuka olen, mistä olen tullut, ja mihin olen päätynyt, ja ennen kaikkea minne haluaisin tieni vievän.