The Importance of Asking Questions

Tässä pari videota, jotka muuttivat tänään 22 vuotta täyttävää itseäni kuten myös elämääni ne katsottuani:

Molemmissa videoissa käsitellään kysymysten esittämistä yhtenä tärkeimmistä asioista jota voimme tehdä tässä elämässä. Se demonstroituu meille ihmissuhteissa, työssämme, kouluissa, sekä vuoropuhelussa itsemme kanssa. Jos emme koskaan pysähdy kysymään kysymyksiä siitä, miksi jotakin tehdään, kuka haluaisimme olla tai minkä takia teemme jotakin, saatamme löytää itsemme umpikujasta, täysin tietämättömänä siitä ketä olemme.

Joskus se voi olla haastavaa. Pysähtyä kaikkien tunteidemme kanssa, ja ahdistaa ne nurkkaan kysymällä niiltä miksi ne ovat täällä, mitä ne haluavat, ja suunnittelevatko ne hengailevansa päässämme pitkään. Kuten toisessa videossa sanottiin, usein ihmiset saattavat päätyä tekemään asioita mitään sen kummempaa syytä, ja joskus ne harmittoman tuntuiset päätökset voivat huonoja terveydellemme ja ihmissuhteillemme pitkällä aikavälillä. Kuka tahansa, tiettyyn tilanteen joutuessa, voisi jäädä koukkuun eri substansseihin, tai päätyä tekemään jotain muuta vaarallista; varsinkin nuorena olemme alttiita ryhmäpaineelle, nopeille tilanteille, ja emme tunne itseämme vielä tarpeeksi hyvin tietääksemme mitä jostakin voi seurata. Joskus huonoista tavoista voi tulla ainoa tapa meille käsitellä tunteitamme.

Ihmiset tekevät päätöksiä elämässä, ja joskus ne päätökset eivät ole seurausta omasta tahdosta. Joskus päätöksiä tehdään, koska ajatellaan niiden olevan ainoa vaihtoehto. Silloin on tärkeää, että joku esittää sinulle kysymyksiä. "Mitä sinä haluat?", "Mikä on mielestäsi oikea asia tehdä?", tai "Missä tilanteessa tai millainen ihminen haluaisit olla vuoden päästä?". Se joku voi olla myös sinä itse.

"Mikä on unelmasi?"

Sellaiset kysymykset ovat kovin vaikeita, varsinkin jos on oppinut ikänsä pyytelemään anteeksi sitä kuka on, tai kuka haluaisi olla. Jos on oppinut torjumaan tunteensa viimeiseen asti, niiden käsittelemisestä puhumattakaan, tällaiset kysymykset voivat olla täysin poissa päiväjärjestyksestä. Ne voivat kuitenkin olla tie itsensä löytämiseen. Kaikkien niiden pelkojen ja epävarmuuksien nujertamiseen, joiden taakse piiloudumme liian usein. Voi tuntua siltä, että oma herkkyys, tunteellisuus sekä unelmat ovat helpompia vain piilottaa, koska niiden kautta voisimme tulla satutetuiksi.

Mutta entä jos satutamme itseämme päivä päivältä enemmän kertomalla itsellemme kasan valheita jotka joskus otimme totuutena; että tunteemme ovat liikaa, liian outoja tai tunteellisia, että herkkyys on heikkoutta ja meidän pitäisi olla paljon viileämpiä, hienompia ja parempia, että unelmamme eivät voi koskaan toteutua, ei tässä elämässä, koska ne ovat naiiveja, ja meillä ei ole hajuakaan oikeasta elämästä. Todellisuudesta, jossa haaveemme ovat pelkkä vitsi.

Voimme päätyä kasaan uusia kysymyksiä. "Mitä on todellisuus?", "Kuka sanoi, että minä en saa toteuttaa tai tuntea?", "Eikö tärkeää ole se, mikä saa minut hymyilemään?".

Kun ihmiset esittävät kysymyksiä, haluamme väistämättä vastata niihin. Tällainen dialogi esiintyy taiteessa, kirjallisuudessa, tieteessä, luonnossakin. Meidän tulisi jatkaa kysymysten esittämistä ja niihin vastauksien etsimistä, koska sitä ihmisyys kaikessa erheellisyydessään kai on. Uteliaisuutta. Senkin hyväksymistä, ettei kaikki ole mustavalkoista, että vastaukset voivat riippua vastaajan perspektiivistä, kokemuksista, tai vaikkapa silloisista kuun liikkeistä.

Kun kysymme ympäröiviltä ihmisiltä kysymyksiä, mieluummin kuin kerromme heille heti mitä heidän pitäisi tehdä tai tuntea, voimme ehkä oppia tuntemaan toisemme paremmin. Ymmärtää kaiken alku ja juuri, ja olla läsnä yhdessä. Keskustella huolistamme, iloistamme, peloistamme, rohkeudestamme, tavoitteistamme, kaikesta maan ja taivaan välillä. Tärkeää on, että puhumme. Niin ystävien kesken kuin itsensä kanssa. Kenen tahansa kanssa.

Kuten toisessa videossa sanottiin; "Useimmiten ihmiset eivät tarvitse vastauksiamme, vaan meidän osallistumistamme."

♡ Laura