Arrived in Seoul
Tänään olen asustellut Seoulissa tasan kaksi viikkoa, ja ihmettelen, miten paljon niin pieneen määrään päiviä voikaan mahtua. Ilon ja surun kyyneleitä, pelkoa, naurua, kieliopintoja, valmistautumista yliopistojen väliseen turnaukseen joka kuitenkin peruttiin trooppisen myrskyn tieltä, esteettisiä kahviloita, yliannostus omenasojua...
Nyt on koettu ihan oikea kulttuurishokki. En ole ikinä matkustanut Euroopan ulkopuolelle, joten täysin uutta oli vuoret, korkeat rakennukset, ihmisten määrä, ja tämän miljoonakaupungin loputon meno ja melske. Uutta oli myös joidenkin asioiden sulava sujuminen, kuten suuri ja sokkeloinen metrojärjestelmä, jonka käyttö on ollut yllättävän helppoa. Kaikkialla on ohjeita ja paikkojen nimiä myös englanniksi, joka ei ole ihme, ottaen huomioon koko ajan kasvavan turistien määrän.
En ole asunut asuntolassa koskaan. Rakastan kokkausta, joten olen harmitellut häpeällisen monesti sitä, miten keittiö on nyt parin metrin sijaan parin kymmenen metrin päässä. Se on samassa kerroksessa, mutta kokkaaminen ”jonkun muun” keittiössä tuntuu oudolta. Mutta se helpottuu koko ajan. Tällaisista asioista en kuvitellut stressaavani ennen lähtöä, mutta ehkä vieraassa ympäristössä kaipaa jotain tuttua ja turvallista, kuten omia tapoja toimia.
Nämä pienet valituksen aiheet kuitenkin hälvenivät, kun kuulin vaihtarikaverini oloista. Hän asuu goshiwonissa, joka on niin kuin motelli, jossa asuvat niin vaihto-opiskelijat kuin täällä työskentelevätkin. Pienessä, oikeasti pienessä huoneessa on puitteet asumiseen, mutta kaverini oli päätynyt huoneeseen, jossa oli vain pienen pieni ikkuna käytävään, vaaterekki sen peittona. Rakastan metsää, ja olen aina asunut huoneissa, joista on näkymä ulos jotakin vihreää kohti. Nyt huoneestani näkee rakennustyömaalle, mutta minulla on sentään ikkuna. Tuo kaverini kertoi huoneessa olevan todella klaustrofobinen tunnelma, ja eniten ahdisti se, ettei herätessään tiennyt, onko yö vai aamu. Olen katsonut paljon dokumentteja esimerkiksi Hong Kongin miniasunnoista, niistä, jotka muistuttavat enemmän häkkejä, ja täällä Koreassakin monet ihmiset asuvat todella pienissä asunnoissa. Tämä on yksi asioista, jota minun olisi pitänyt asioista lukeneena odottaa. Kuitenkin nähdessä joidenkin ihmisten elinolot oikeassa elämässä, reaktioni oli aika järkyttynyt. Ihminen kiinnittää luonnollisesti huomiota ensimmäisenä asioihin, jotka tuntuvat vierailta, mutta täällä on tietysti tapahtunut myös paljon ihania, ihmeellisiä asioita.
Ihmiset ovat olleet todella mukavia, auttavaisia, sekä avoimia. Ehkä huolista suurin ennen saapumista oli veganismi, ja täytyy myöntää, että asian tiimoilta on joutunut suunnittelemaan, joustamaan, sekoilemaan. Liha ja merenelävät ovat suuri osa täkäläistä ruokakulttuuria, sekä nykyään myös juusto, ja kahvikulttuurissa maitotuotteet. Ravintoloiden mummot ja ukit ovat olleet kuitenkin avuliaita annosten tilaamisessa, ja Seoulissa on nykyään monta ravintolaa ja kahvilaa, joissa on tarjolla monia erilaisia vegaanisia annoksia ja leivonnaisia. En kuitenkaan sano, etteikö olisi käytännöllisyyden lisäksi myös sosiaalisesti haastavaa olla syömättä esimerkiksi fried chickeniä tai BBQ-lihoja, mutta olemalla tietoinen ja valmistautunut, se on mahdollista. Kuten sanottua, ihmiset ovat auttavaisia ja kovin ymmärtäväisiä. Seoulin kaltaisessa kehittyneessä kaupungissa erilaiset ideologiat syömisen suhteen ovat jo sen verran tuttuja, että syöminen ei ole onneksi ollut minulle merkittävästi vaikeampaa kuin muillakaan matkoilla.
On ollut tärkeää olla unohtamatta perusasioita sopeutuessa elämään vaihto-oppilaana. Nukkuu tarpeeksi ja syö monipuolisesti, erityisesti jet lagin jälkimainingeissa. Vaikka ulkona on ollut liian kuuma urheilulle, tärkeää on ollut myös liikkuminen. Lisäksi minua on auttanut samojen asioiden tekeminen kuin kotonakin. On helppoa huidella menemään uusien ystävien kanssa ja katsella uusia paikkoja, mutta jos tuntuu, että päivän päätteeksi on vähän outo olo, siihen voi auttaa, että lukee, piirtää, kirjoittaa, rauhoittuu, harrastaa omia juttuja. Tämä on vinkki varsinkin introverteille, sillä ahdistus voi yllättää, jos kerkeä lepäämään.
Luonnollisesti, vaikeilta hetkiltä kaukana kotoa ei voi välttyä, mutta juuri nyt olo on kotoinen ja inspiroitunut. Eilen tuijotin the Notebookia Netflixistä, ja muistin, miten tärkeää onkaan kirjoittaa ajatuksista ja tapahtumista. Jotta ei sitten tulevaisuudessa unohtaisi, miten paljon uudet kokemukset meille opettivatkaan.
Opiskelu on alkanut, ja ensi viikolla on chuseok, eli sadonkorjuun juhla, tai tutummin korealainen kiitospäivä. Tämä tarkoittaa muutamaa vapaapäivää, perinteisiin tutustumista, ja ehkä patikointiretkeä vuorille! Ihanaa.
Raikasta syyskuun alkua,
Laura